Luonnon voi ottaa lukuisilla teoilla huomioon. Jokainen voi löytää toimintatapansa, mutta tarvitaan mielenmuutos ja tahto parannukseen. Kaikilla teoillamme on seurauksensa luomakunnassa. Olemme tottuneet näkemään ja puhumaan minun ja Jumalan suhteesta. Usko on henkilökohtainen asia. Toisinaan muistamme ottaa minun ja Jumalan lisäksi huomioon sinut, toisen ihmisen. Olemme pitäneet itsestään selvänä muita luotuja ympärillämme, Jumalan luomia eläviä, niitä, joita ilman emme kuitenkaan tule toimeen. Toivoisin, että yhdessäkään kristillisessä tilaisuudessa ei enää keskityttäisi vain ihmiseen, vaan muistettaisi, miten me ihmiset olemme osa luomakuntaa. Läheisempi suhde luomakuntaan tekee hyvää luomakunnalle, mutta ennen kaikkea ihmiselle.
Pyhästä Franciscus Assisilaisesta (1881-1226) tiedetään, että hän oli eläinten ystävä. Legendojen mukaan hän kesytti suden ja saarnasi linnuille. Ystävälleni, joka oli vuosia sitten saanut minulta kuulla perusasioita Franciscuksesta, tuli tietämättäni ajankohtaiseksi tutustua lisää Franciscukseen. Tavatessamme hän huudahti ihmeissään, että kuinka Franciscuksella olikaan laaja, avoin ja toiminnallinen suhde luomakuntaan.
Franciscukselle luonto muodosti elämän, kaiken luodon kudoksen, johon hän kietoutui osaksi. Franciscus eli vapaaehtoisen köyhänä. Hänelle se ei tarkoittanut teoreettista ideologiaa, vaan hengellisen kääntymyksensä myötä hän tahtoi vapautua maalliseen tavaraan ja materiaan sidotun energian kahleista kohtaamaan päivittäin Vapahtajan, lähimmäisen ja kaiken luodun tasavertaisesti sisaruksinaan. Hän vetäytyi rukoilemaan, mutta enemmän hän oli koko ajan jakamassa elämää muun luodun kanssa ja toimimassa sen hyväksi.
Franciscus valitsi köyhyyden. Hän haastaa meidät maailman mittakaavassa hyväosaiset pohtimaan: voisinko seurata hänen esimerkkiään. Vaikkakaan en luopuisi kaikesta kerralla, voisinko jatkuvasti yksinkertaistaa elämääni, tulla vähitellen köyhemmäksi. Todellinen vapaus on avoimessa luodun kohtaamisessa. Jokainen omistettu tavara, asia ja raha sitoo meitä. Sitä kaikkea pitää huoltaa, ostaa ja myydä. Ajatuksemme ja tunteemme ovat sitä enemmän kiinni materiassa, mitä enemmän omistamme. Kun luontoa ei voi enää nähdä hyödyn välineenä, siihen muodostuu henkilökohtaisempi, syvenevä suhde. Ihmisenä ei enää halua, että sisaruksiamme eläimiä ja kasveja riistetään turhaan meille tuotettuihin esineisiin. Ihmisenä, osana luomakunnan kudosta iloitsee ja kärsii luonnon kanssa ja haluaa puolustaa sitä.
Kuulin äskettäin tarinan keskiajalta hyönteisistä, jotka tuhosivat ihmisten viljelmiä. Sen sijaan, että ne olisi myrkytetty tai muulla tavalla vain tuhottu, kylässä järjestettiin oikeudenkäynti viljelijät vastaan hyönteiset. Siihen aikaan tunnistettiin, että hyönteisilläkin oli oikeus elämään ja niillä oli tärkeä tehtävä osana ekosysteemiä. Hyönteisten ja ihmisten elämää pyrittiin eri vaihtoehdoin sovittamaan yhteen.
Luontoon on hyvä hakeutua siksikin, että muistuttaa ihmiselämän merkityksellisyydestä, samalla suuruudesta ja pienuudesta. Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen, mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Ps 8: 4-5. Kuolema, joka on kauhistus ja tappio kaupungin hektisessä ihmisvilinässä kännyköistä somevirtoja tuijottavien ihmisten joukossa, onkin metsässä, kedolla tai veden äärellä luonnollinen päätös yhden luontokappaleen elämälle, jonka ajan ja tarkoituksen Jumala viisaudessaan tietää.