Lasten kanssa pyhiinvaelluksella
Pitkin kevättalvea kehittelimme Ruusukallion Liisan kanssa fransiskaanista pyhiinvaellusta lapsille.
Kun kaikki mitä olimme tuumailleet oli kasassa, A4 arkki taittui mukavasti pieneksi oppaaksi vaellukselle, joka sopii puistoon ja metsään, pitemmälle tai lyhyemmälle matkalle. Tärkeää mielestämme on lapselle tärkeää oppia, kuulemaan, näkemään ja tuntemaan luonnon kauneus Franciscuksen askelissa tai hänen kanssaan kuten 17 v Nea piirsi kansikuvaksi.
Lähdimme kesäkuun alussa lastenlastemme 7 vuotiaan Ellin ja 5 vuotiaan Alinan kanssa kokeilemaan miten vaellus toimii. Jo matkalla Evolle kerroin tytöille, että ensin tervehditään metsää. Ja kun astuimme ulos autosta, Jumalan ihmeellinen luonto yllätti meidät. Ennen kuin itse sanoimme mitään, kuulimme voimakkaan vesilintujen kutsuhuudon ja tytöt huomasivat heti: Hei, ne sanoi että tulkaa!
Pienen ihmisen ajatuksiin ei taida vielä mahtua kartta, mutta katsoimme yhdessä reitin opastaulusta ja muutenkin Evon retkeilyalueen opastaulut olivat sopivat hetket pysähtyä ja ainakin osittain lukea lapsille.
![]()
Lapsi näkee myös metsän eri lailla kuin aikuinen.
![]()
Pienet perhoset, sisiliskot, erikoiset kasvit ja kivet, tammenterhot ja kaikki muut kiinnostava näkyy lapselle nopeammin ja tarkemmin kuin aikuiselle. Polulla olevien juurten yli oli hauska hypellä välillä tasajalkaa ja molemmat löysivät pian itselleen sopivan vaelluskepin. Eväshetki oli hetki kysellä ja kuunnella lisää. Erikoiset linnun äänet tunnistimme ”Muuttolintujen kevät” sovelluksella ja toisella sovelluksella myös tuntemattomat kasvit tunnistettiin.
Onneksi isovanhemmat jo tuntevat monet kasvit, pitkospuiden varren suopursut tuoksuivat ja mustikan ja puolukan kukat kumarruttiin tarkasti katsomaan.
En kertakaan kuullut 2.5 km matkalla valitusta tai pyyntöä,” ota syliin”- Kun palasimme autopaikalle, oli riemu ylimmillään. Löysimme nuotiopaikan ja pappa pääsi tekemään puita…tytöt leikkivät rantavedessä, kun maissi ja makkara paistuivat ja nuotiohetkellä kerroin tarinan Guppion sudesta ja Franciscuksesta.
Pienessä korissa oli tammenterhoja, kauniita kiviä ja isoja käpyjä kotiin vietäväksi. Niistä teimme kotipihalla voikukkien kanssa kauniin kehän. Edellisenä päivänämme maalaamamme metsätauluun täydennettiin nyt se, mitä nähtiin. Uusinta uutta oli majavan pesä. Lapsen kanssa saa kulkea hitaasti ja kaikesta nautiskellen. Kaikki on ihmeellistä ja kaunista, niin kuin Jumalan luoma onkin.
Riitta Heino