Rauhan pyhiinvaelluksella Englannissa

Katri kertoo

Lähdimme aamulla Durhamista ja kävelimme 24 kilometriä. Kävely maadoittaa hyvin nopeasti  hetkessä elämiseen. On vapauttavaa kulkea oppaan ohjauksessa tietämättä yhtään, missä on ja mihin pitäisi mennä. Kuljimme aluksi esikaupunkialueella ja sen jälkeen korkeiden pusikoiden läpi kulkevilla poluilla ja pikkuteillä, kullanväristen korjattujen viljapeltojen halki, joenvarsia pitkin, vanhoissa, holvimaisen korkeissa, kirkkaanvihreissä metsissä sekä lampaiden keskellä laajasti kumpuilevissa maalaismaisemissa. Kiipeilimme lukossa olevien aitojen yli onnistuneesti ja vähemmän onnistuneen kömpelösti ja kaatuillen.

Fishburnissa yksi perhe tarjosi meille illallisen, toinen suihkun. Päädyimme nukkumaan kirkon viereisen pienen seurakuntakodin lattialle. Pyhiinvaelluksen toisena päivänä kävelimme 16 kilometriä, nyt hiukan selkeämpiä kävelyteitä pitkin. Maisemat olivat kauniin vaihtelevat. Aloin jo pohtia syvemmin, miksi olemme täällä. Tekisikö pyhiinvaellus meistä pyhiä? Pyhiinvaelluksella pitää varoa sitä, ettei siitä tule itsekeskeinen suoritus tai vapaa-ajan aktiviteetti. Pyhiinvaelluksen tarkoituksena ei ole kerätä eksoottisia kokemuksia, vaikka niitä kertyykin runsaasti.

Toisen päivän 16 kilometrin taivalluksen jälkeen nukuimme rannikolla Redcarin kaupungissa ison kirkon lattialla lasten nurkkauksessa. Rauhan pyhiinvaelluksen kolmantena päivänä kävelimme Redcarista kaunista, avaraa rannikkoa pitkin Saltburniin ja sen jälkeen vanhan, kunnioitusta herättävän luonnonmetsän läpi Skeltoniin, yhteensä 16 kilometriä.

Tarkoitus ei ole tulla pyhemmäksi ja keskittyä itseemme eikä vain kohtaamiimme ihmisiin, vaikka olikin uskomatonta, miten avoimesti meidät ottivat vastaan ihmiset, joita emme ole koskaan tavanneetkaan. He olivat ennakkoluulottoman vieraanvaraisia. Toisten kanssa vietimme ehtoollista. Kaikkialla löytyi niin paljon jaettavaa: tietoa, kokemusta, elämää, pyhää.

Varmaan se, mitä tällaisesta matkanteosta oivaltaa, avautuu vähitellen jälkikäteen. Yksi tärkeä tekijä on kuitenkin asia se, että olimme siellä jotain suurempaa yhteistä varten. Yhteinen teema oli Rauha.

Halusimme uskollisella tien kulkemisella pieneltä osaltamme tehdä näkyväksi tahdon rauhaan. Koimme, että yksinkertainen toiminta: kävely, tervehteleminen ja rauhanlippujen kantaminen oli vastaantulijoille helppo ottaa vastaan ja liittyä siihen. Olimme osa kaikkiin eri maiden, uskontojen ja ammattialojen ihmisiä, jotka pyrimme rakentamaan rauhaa monin tavoin. Tarvitsemme toisiamme, me erilaiset ihmiset, puhuaksemme ja jatkuvasti teoillamme pyrkiäksemme rauhaan. "Rauhaan ei ole tietä, rauha on tie". (Mahatma Ghandi)

Katrin muistiinpano vaelluksella

”Kävellessämme näemme ja havainnoimme yksityiskohtia, pieniä asioita ja sanoja ja sitä, miten ne liittyvät mielekkäällä tavalla koko maailmankaikkeuteen. Kaikki kuuluu Jumalan luomakuntaan. On aikaa ihmetellä ja pysyä turvallisesti yhdessä epäselvässä, ristiriitaisessa maailmassamme ja vain hengittää Jumalan hyvyyttä. Olemme täällä, ei vain meitä itseämme varten, vaan liittyäksemme kaikkiin toimintoihin ja ihmisiin, jotka lisäävät rauhaa.”

Visa jatkaa

Vuonna 2026 tulee kuluneeksi 800 vuotta pyhän Franciscus Assisilaisen kuolemasta. Merkkivuoden kunniaksi anglikaaninen Society of Saint Francis – Pyhän Fransikuksen yhteisö järjestää halki Englannin kulkevan rauhanpyhiinvaelluksen. Reitti kulkee koillis-Englannin Alnmouthista Lontooseen 17.7.-2.10.2026 välisenä aikana. Vaelluksen teemoina ovat rauha ja sovinto jakautuneessa maailmassamme.

Osana Franciscan Peace Pilgrimage – UUSILLA POLUILLA rauhanpyhiinvaellusta me suomalaiset fransikaanitertiaarit kävelimme  Durhamin katedraali-  ja yliopistokaupungista kohti Pohjanmeren rannikkoa ja päädyimme lopulta sisämaahan Skelton-in-Clevelandin kylään. Matkamme kulki läpi entisten hiilikaivosalueiden mm.  Fishburnin kautta rannikolle Redcarin st Peterin Anglikaanikirkolle. Yövyimme seurakuntakodissa ja kirkossa, kuljimme monenlaisessa ympäristössä ja tapasimme paljon ihmisiä. Mukana olivat Riitta ja Olkki Heino, sekä Katri ja Visa Kuusikallio.

Katri ja Visa Kuusikallio